Miksi rantaniityt eivät kukoista?

Mökkirannan rantaniityllä hehkuu värejä. Rantaheinikossa kukoistavat meriasteri, rantakukka, monivuotinen isorantasappi ja jopa pieni yksivuotinen pikkurantasappi. Keväällä esiin nousivat vaatimattomasti käärmeenkieli ja meriratamo. Vesirajassa komeilee pieni kasvusto järvikaislaa. Vesi on kirkasta, ja aikaisemmin mutaisesta rantavedestä on paljastunut hiekkapohja.

Rannan kehitystä avoimemmaksi seuratessa ja muutamia hikipisaroita niittohommissa tiputtaessa tulee mietittyä ”MIKSI?”. MIKSI me tätä teemme? Kun voisi vain olla ja vaikka veneillä. Motivointia ei kuitenkaan pitkään tarvitse miettiä, kun katsoo lopputulosta.

Enimmillään puolen päivän työ

Mökkikausi lähenee jo loppukauttaan, ja veneillessä huomaa kuinka yhä useampia mökkirantoja peittävät järviruokokasvustot rehottavat entisestään. Monilta rannoilta on vaikea päästä uimaan, maisema rannalta päin on kadonnut näkyvistä ja vesi samentunut vuosi toisensa perään. Miksi yhä useamman uimapaikan ja mökkirannan vesikasvillisuus laajenee entisestään? Vesikasvialan pienentäminen ja kurissapitäminen veisi korkeintaan yhden kesäisen aamupäivän pitkästä kesäpäivien jaksosta. Onko kyse tietämättömyydestä, uskalluksen puutteesta, vai mistä? Vai miksi mieluimmin lähdetään hikilenkille tai hikoilemaan punttisalille.

Ruovikkoalueet ovat lisääntyneet sekä vesien rehevöitymisen kuin myös hoidon vähentymisen seurauksena. Kun ranta-alueet ovat pirstaloituneet mökkirannoiksi, ja rantojen aikaisempi hoito eli laidunnus on vähentynyt tai loppunut, on ruovikoituminen sen jälkeen tehokasta. Nyt esimerkiksi eteläisen Suomen rannikkoalueilla on noin 30 000 hehtaaria ruokokasvustoa.

Miten umpeutunut mökkiranta palautetaan takaisin virkistyskäyttöön?

Maltillinen aloitus on hyvä pitää mielessä.  Kymmenen vuoden kerätyt kilot eivät vähene viikossa tai parissa. Samaa pätee umpeutuneeseen rantaniittyyn. Avaruutta voi saada hetkeksi, mutta kukkaloisto ja puhtaampi rantavesi ovat muutamien vuosien tulosta. Aloitimme vuosia sitten muutaman kymmenen neliön alasta. Ensimmäinen niitto ja varsinkin kaiken niittomassan, vanhan kasvuston poiskuljettaminen vaativat paljon hikipisaroita. 

Sen jälkeen, seuraavina vuosina, niitto kevenee, vuosi toisensa jälkeen. Niittomassaa syntyy joka vuosi vähemmän.  Hoidettua alaa vuosittain laajentamalla alkaa kokonaisala hahmottua ja maisema hienosti avartua.

MIKSI olla piilossa hyttysten syötävänä, kun lopputulos kirkastuneina rantavesinä on huomattavasti houkuttelevampi. Aurinkoisen avara ja kukoistava. Ja vesi, tärkeä elementti, se näkyy.

Ajankohdalla on väliä, jos halutaan tulosta

Alkukesällä toteutettu niitto hidastaa ruovikon kasvua voimakkaammin kuin loppukesällä toteutettuna. Järviruoko varastoi loppukesästä juurakkoonsa tarvittavat ravintoaineet seuraavan kesän kasvukautta varten. Alkukesästä juurakon ravintovarasto käytetään tyhjäksi alkukasvuun ja kukintaan.  Ja jotta uutta varastoa ei synny, niin niitto tehdään heti kukinnan päättyessä. Kun ruoko niitetään veden pinnan alta, mieluiten niin pohjasta kuin suinkin, estyy hapenkulku juurakkoon.

Mökkirannan edessä kasvavaa ruovikkoa voi myös niittää talvisin jään päältä. Sillä ei kuitenkaan ole vaikutusta ruovikon seuraavan vuoden kasvuun, sillä kasvi on jo varastoinut ravinteet juurakkoonsa. Toki talvella tai syksyllä tehtävä leikkuu helpottaa paljon sitä seuraavana kesänä tehtävää järviruo’on poistoa, kun vanhaa, monivuotista ruokomateriaalia ei ole uuden kasvuston joukossa.

Mökkirannan kaislikkoa on niitetty sekä viikatteen avulla että raivaussahalla. Kuivalla rantamaalla vanhaan ruokoon tehoaa kolmiöterä ja siimaleikkuri tekee selvää tuoreesta kasvustosta. Vedessä toimii viikate.

Pikkuhiljaa, kun niittykukkalajistoa on alkanut ilmaantua, on niittoajankohtaa jo voinut vaihdella. Riippuen siitä mitä lajeja rannalle halutaan priorisoida ja mitä kylväytyvän seuraavalle vuodelle.

MIKSI vielä silloin tällöin ulapoilla näkee kellumassa leikkuumassajätettä?

Niitto toteutetaan, kun tuuli on omaan rantaan päin. Aallot tuovat niittomassaa takaisin kohti rantaa ja sieltä se kuljetetaan kasaan tarpeeksi kauaksi rannalta.  On myös muutamia uposvesikasveja, kuten vesirutto, karvalehti, jotka vain varrenpalasista voivat lisääntyä toisten harmiksi. Niitä onneksi ei meidän rantavesistä löydy. Vuoden pari maatuneena on ravinteikas leikkuumassa ollut hyvää maanparannusainetta perunalle ja kurpitsapenkille. Ravinteet siis kiertoon, eikä takaisin vesistöön, toisten mökkiläisten harmiksi.

Lähimökkinaapureille on kohteliasta ilmoittaa niittotoimenpiteistä. Jos toteuttaisi laajempaa ja koneellisesta niittoa, on niistä tehtävä ilmoitus paikalliseen ELY-keskukseen. Se onnistuu netissä.

Jos omaa rantaniittyä ei ole, niin mikä toisi muutosta rantamaisemiin?

Sanoista tekoihin, MIKSIpä ei? Aina voi tehdä hyvän työn ja osallistua jonkin järjestön tai kylärannan niittotapahtumiin. Niitä järjestetään useilla paikoilla. Umpeutuvat kulttuurimaisemat, esim. rannat, eivät säily hoidotta ja vaikka maatalous on maaseutumaiseman tärkein hoitaja, ei siitä haittaakaan ole, jos lähtee mukaan hoitotoimiin.

Riitta-Liisa Pettersson, maisema- ja ympäristöasiantuntija

ProAgria Finska Hushållningssällskapet - Suomen Talousseura

Maisema mielessä on Maa- ja kotitalousnaisten MKN Maisemapalveluiden blogisarja, jossa kerrotaan Suomen kauneimmista ja arvokkaimmista maisema-alueista – meidän omista maisemistamme, niin työn kuin vapaa-ajan kautta.

Kuvat: Riitta-Liisa Pettersson

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

Muualla blogeissa