Maa- ja kotitalousnaisten paikallisyhdistykset maahanmuuttajien kotoutumisen tukena

Ruokakurssilla Keuruulla Kuva: Liisa Vesterinen
Käytännön tietoa, taitoa ja työtä maahanmuuttajille - Maa- ja kotitalousnaisten paikallisyhdistykset maahanmuuuttajien kotoutumisen tukena maaseutukunnissa -hanke jatkaa vuonna 2016 toteutettua vastaavan kaltaista hanketta. Hankkeen tavoitteena on tukea maa- ja kotitalousnaisten paikallisyhdistysten vapaaehtoistoimintaa, jolla edistetään maahanmuuttajien kotoutumista. Hanke toteutetaan seitsemän piirikeskuksen alueella eri paikkakunnilla vuoden 2017 aikana.
 
Tavoitteena on sitouttaa kymmeniä yhdistyksiä ja niissä toimivia vapaaehtoista tavoittamaan satoja maahanmuuttajia toimimaan yhdessä maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi. 
 
Lisäksi tavoitteena on pyrkiä muuttamaan kantaväestön asenteita myönteisemmäksi maahanmuuttajia kohtaan esimerkiksi viestinnällä, tuomalla esiin hyviä kokemuksia yhteistyöstä sekä lisäämällä yhteisöllisyyttä paikkakuntalaisten ja maahanmuuttajien välillä.
 
Pidemmän aikavälin tavoitteena on saada maahanmuuttajia jäämään maakuntiin, erityisesti maaseudulle, sekä auttaa heitä työllistymään ja löytämään oma paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. 
 

Vuorovaikutusta yhdessä tehden

 
Maa- ja kotitalousnaisten hanke on käynnistynyt helmikuussa 2017 valtakunnallisella ja alueellisella viestinnällä, verkostojen luomisella sekä alueellisten tarpeiden kartoittamisella. Samalla sitoutetaan maa- ja kotitalousnaisten paikallisyhdistyksiä toimintaan. 
 
Maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijat tukevat paikallisyhdistysten toimijoiden ja maahanmuuttajien kohtaamista ja vuorovaikutuksen syntymistä. 
 
Järjestössä luontaista maahanmuuttajien kotouttamista tukevaa toimintaa on esimerkiksi suomalaiseen (maaseudun) elämään tutustuttaminen, arjen käytännön taitojen opettaminen sekä erilaiset hyötyharrastukset kuten esimerkiksi viljelypalstojen hoitaminen sekä luonnontuotteiden kerääminen ja jatkokäsittely. Tavoitteena on synnyttää myös työkokeiluja, jotka edesauttaisivat maahanmuuttajien työllistymistä.
 
Vapaaehtoisten ja maahanmuuttajien verkostoitumisen jälkeen maa- ja kotitalousnaisten piirikeskusten edustajat seuraavat ja tukevat yhteistyön kehittymistä, hyväksi koettujen toimintatapojen juurtumista sekä kotoutumisen onnistumista.    
 
Hanke toteutetaan työ- ja elinkeinoministeriön tuella. 
 
Hanketta hallinnoi Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ja toteuttajina ovat:
  • Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaiset
  • Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset
  • Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset
  • Kainuun maa- ja kotitalousnaiset
  • Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset
  • Oulun maa- ja kotitalousnaiset
  • Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset
 
 

Yhteydenottopyyntö

Jaa

Artikkelit