Puolukkarahkakakku

Raikas puolukkainen rahkakakku sopii kahvipöytään tai jälkiruoaksi

Puolukkarahkakakku
Kuva: Helena Velin

Puolukkarahkakakku

Pohja
2 munaa
1 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutukseen vaniljasokerilla maustettua maitoa

Täyte
6 liivatelehteä
300 g (n. 6 dl) puolukoita
1,25 dl sokeria + maun mukaan
4 dl vispikermaa
1 prk (250 g) maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria

Kiisseli
200 g (n. 4 dl) puolukoita
2–3 dl vettä
0,5 dl sokeria
30 g (2,5 rkl) perunajauhoja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää siivilän läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun kolmen litran vuokaan. Paista 175 asteessa noin 15 min tai kunnes pohja on kypsä. Kumoa kakkupohja. Anna jäähtyä.

Laita liivatelehdet yksitellen kylmään veteen likoamaan vähintään viideksi minuutiksi. Soseuta puolukat ja sokeroi ne. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita rahka sekaan.

Ota puolukoista vajaa desi kattilaan ja sekoita loput kerma-rahkaseokseen. Kuumenna kattilassa olevat puolukat ja liuota niihin liivatelehdet. Anna hetki jäähtyä välillä sekoillen. Lisää liivateseos kerma-rahka-puolukkaseokseen hyvin sekoittaen. Lisää vaniljasokeri ja tarkista sokerin riittävyys.

Vuoraa paistovuoka tuorekelmulla. Kaada täyte vuokaan. Jos pohja on liian paksu, voit hieman ohentaa sahateräisellä veitsellä. Kostuta pullasudilla pohja kevyesti. Laita pohja täytteen päälle. Voit kostuttaa halutessasi hieman vielä pohjastakin. Peitä kakku kelmulla ja anna hyytyä seuraavaan päivään jääkaapissa.

Keitä puolukoita vedessä muutama minuutti. Siivilöi. Mittaa mehun määrä ja kaada kattilaan. Lisää sokeri. Anna hieman jäähtyä.

Mittaa lisää kylmää vettä kulhoon niin, että mehun kanssa nestettä on yhteensä 5 dl. Sekoita veteen perunajauho ja lisää suurus sekoittaen mehuun. Kuumenna koko ajan seosta huolellisesti joka kohdasta pohjaa sekoittaen kunnes pulpahtaa. Tarkista sokeri. Anna kiisselin jäähtyä. Kumoa kakku vadille ja kaada jäähtynyt kiisseli päälle.

VINKKEJÄ!

Happamia marjoja käytettäessä kannattaa sokeri (ainakin suurin osa siitä) lisätä suoraan marjoihin. Tällöin sokeri makeuttaa koko seoksen (esimerkiksi rahka-kermaseoksen) tasaisemmin.

Puolukkasurvos ei saa olla jäistä, muuten liivate ”jäätyy” seokseen kaadettaessa, eikä seos hyydy.

Voit tehdä hieman korkeamman kakun. Tee 3–4 munan pohja. Halkaise pohja kahteen osaan. Laita täytteestä vajaa puolet tuorekelmulla vuoratun vuoan pohjalle, kostutettu kakkulevy väliin, sen päälle loput täytteestä ja päällimmäiseksi kostutettu kakkulevy. Anna hyytyä ja kumoa kakku tarjolle.