Marraskuussa makkarantekoon!

Marraskuussa makkarantekoon!

Kotimakkaroiden valmistaminen vaatii hiukkasen vaivannäköä, mutta lopputulos palkitsee tekijän.

Talven kynnyksellä kokataan tukevia liharuokia. Iltojen pimetessä on mukava kokoontua makkarantekotalkoisiin. Kotimakkaroiden valmistaminen vaatii hiukkasen vaivannäköä, mutta lopputulos palkitsee tekijän. Isomman joukon makkaratalkoilla voi tehdä suurempiakin eriä ja pakastaa sen osan, jota ei heti jakseta syödä.

Kotimakkaran valmistus pääsi välillä painumaan unohduksiin.

–    Nyt makkaranteko on taas herättänyt kiinnostusta. Suosio on kasvanut etenkin nuorten perheiden ja miesväen keskuudessa, iloitsee Keski-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Seija Varila.  

Käytä rasvaista lihaa ja sian suolta

Makkaramassaan käyvät kaikki lihat. Varila suosittelee valitsemaan rasvaisia ruhonosia.

–    Sianliha on sellaisenaan sopivaa, mutta jos liha on itsestään vähärasvaista, massaan lisätään silavaa. Se mehevöittää makkaran, Varila kertoo.

Myös kalasta saa makoisat makkarat. Massaan voi lisätä myös sieniä tai kasviksia mausteeksi.

Makkaran valmistukseen tarvitaan sian tai lampaan suolta.

– Sian suoli sopii aloittelijalle, sillä se on kestävämpää. Suolta voi kysellä kauppahallien lihakauppiailta, suurten markettien lihatiskiltä sekä hyvin varustetuista liha-alan kaupoista, Seija Varila vinkkaa.

Suolattua tai pakastettua suolta on hyvä liottaa kylmässä vedessä muutama tunti, jolloin suoli pehmenee ja liika suolaisuus poistuu.

Makkarasarven voi tehdä itse

Makkaramassa jauhetaan lihamyllyllä. Mitä useampaan kertaan massan jauhaa, sitä hienompaa makkaran rakenteesta saadaan. Valmiista makkaramassasta kannattaa paistaa pannulla koepala maun ja rakenteen tarkistamiseksi.

Veivattavaan tai sähköiseen lihamyllyyn saa lisävarusteena makkarasarven, johon suoli pujotetaan. Sarven voi itsekin rakentaa sopivan kokoisesta suppilosta esimerkiksi ketsuppipullosta.

Massa ajetaan suoleen tasaisena pötkönä. Suolen voi täyttää myös suppilolla tai pursottimella, vaikka se onkin hitaampaa.

– Suolta ei pidä täyttää aivan täyteen, jottei se halkea kypsennysvaiheessa. Ilmakuplat kannattaa täytön aikana puristella ajoittain pois ja pistellä makkaraan muutama reikä esimerkiksi nuppineulalla ennen kypsennystä, Seija neuvoo.

Makkaroiden päät suljetaan puuvillanarulla tai solmulla.

Kypsennä keittämällä tai paistamalla

Keitä kotimakkara miedolla lämmöllä suolalla, pippurilla ja sipulilla maustetussa vedessä noin 15 minuuttia. Keittämisen jälkeen jäähdytä ja paista makkarat pannulla miedolla lämmöllä rasvassa.

Voit myös paistaa makkarat uunissa 175–200 ºC:ssa noin 35 minuuttia. Uunipellille kannattaa laittaa nestettä tai paahtaa makkara ritilän päällä.

Kotimakkara säilyy kypsennettynä jääkaapissa muutaman päivän. Makkaraa voi pakastaa, mutta kypsennä tällöin keittämällä ja pakasta jäähtyneenä. Paista sulatuksen jälkeen.

Muista nämä!

  • Valitse rasvaista lihaa tai lisää massaan silavaa
  • Sian suoli sopii aloittelijalle
  • Makkaransuolena voi käyttää myös tuorekelmua. Kääri massa tuorekelmuun ja kääri rullaksi. Kypsennä uunissa vesihauteessa 150 °C:ssa noin 30 minuuttia.
  • Paista massasta koepala ja tarkista massan maku ja rakenne
  • Älä pursota suolta liian täyteen
  • Purista ilmakuplat pois ja pistele nuppineulalla ennen kypsennystä
  • Kypsennä keittämällä tai paistamalla
  • Keitetty makkara sopii pakastukseen. Paista sulatuksen jälkeen
     

Lisätietoja

ruoka-asiantuntija Seija Varila, Keski-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset
p. 0400 137 899, seija.varila@maajakotitalousnaiset.fi
 

 

Aihe liittyy myös näihin

Jaa